Pennut - Ajatuksissa espanjanvesikoira?

Mitä odotamme pennun ostajilta?

Koiran hankintaa tulee harkita huolella. Sitä ei tule tehdä hetken mielijohteesta tai ihastuksesta rodun ulkonäköön. On valmistauduttava huolella siihen, että on hankkimassa perheenjäsentä seuraavaksi 10-15 vuodeksi. On siis mietittävä onko minusta todella koiran omistajaksi? Pystynkö huolehtimaan koirasta koko sen eliniän ja tarjoamaan sille turvallisen, virikkeellisen ja huolehtivan kodin.

Espanjanvesikoira on suloisesta ulkonäöstään huolimatta alkuperäistarkoitukseltaan työkoirarotu. Tämä olisi jokaisen rotua miettivän hyvä muistaa. Toivomme, että perehdyt huolella rodun alkuperäiseen käyttötarkoitukseen ja rotukuvaukseen. On hyvä muistaa, kun lukee rotuprofiilia, että lukee ja rekisteröi sieltä myös ne itselleen “negatiiviset”-asiat, eikä poimi ainostaan niitä, jotka tuntuvat itselle miellyttäviltä.

Muutama asia joihin törmäämme useasti pentukyselyissä:

* Olemme hankkimassa ihan vain perhekoiraa/kotikoiraa ja tykkäämme liikkua paljon luonnossa.

On muistettava, että liikkuminen luonnossa ja lenkkeily on fyysisen hyvinvoinnin huoltoa. Espanjanvesikoira tarvitsee fyysisen aktivoinnin lisäksi myös kuormitusta ja virikkeitä “henkiselle” puolelle eli aivoille. Perrot nauttivat päästessään työskentelemään omistajansa kanssa, esim. jäljellä, hakumetsässä, tokossa, agilityssä tai etsimään omistajan/perheen piilottamia esineitä tai herkkuja. 

* Espanjanvesikoira vaikuttaa kivalta rodulta meidän lapsiperheeseen/ tyttäremme 12v on löytänyt itselleen rodun.

Perro sopii kyllä lapsiperheisiin, mutta koira ei ole koskaan lasten vastuulla tai lasten leikkikaveri. Päävastuu koiran hoidosta on oltava aikuisella. Oletko siis valmistautunut siihen, että sinulla jää aikaa riittävästi myös koiralle perheen arjen pyörittämisen jälkeen? Varsinkin pentuaika ja koiran nuoruus on sellaista, jolloin sitä aikaa koiralle tulee olla, sillä se aika ratkaisee sen kuinka kelvollinen perheenjäsen koirasta tulee :) On myös muistettava, että jos koira on tulossa perheen nuorelle harrastuskaveriksi, niin onko perro oikea rotu siihen? Jos on niin, on tarkkaan mietittävä millaisesta yhdistelmästä koira tulee. Tässä asiassa hyvä kasvattaja auttaa ja on rehellinen perheelle ja myös itselleen.

* Etsimme vain sellaista kotikoiraa, josta olisi seuraa ja perro on niin kivan näköinen ja söpö ja siltä ei kuulemma lähde karvaa

Kivasta ja söpöstä ulkonäöstä huolimatta espanjanvesikoira on koira isolla K:lla. Tottahan toki ulkonäkö on asia, joka meitä ihmisiä ohjaa rotuvalinnassa, mutta se ei saa koskaan olla ainut kriteeri. Oletko siis huomioinut että perro on ikäänkuin “susi lampaiden vaatteissa”? Oletko lukenut rotukuvauksen ja tavannut useamman eri perron eri tilanteissa? Nykyisin, kun espanjanvesikoiria on kymmenkertainen määrä vuoteen 2001 verrattuna, on paljon helpompi törmätä rodun yksilöihin useimmissa kaupungeissa. Lisäksi Vesikoirat ry:llä on alueellisia yhteyshenkilöitä, joilta voi kysyä tapaamisista tai “huudella” ihmisiltä sosiaalisissa medioissa olisiko tapaaminen mahdollista esim. kimppalenkin muodossa. Itse järjestämme rotuun tutustumiset useimmiten ensin kimppalenkin muodossa, koska silloin kun näytillä on n.10-15 rodun eri ikäistä, kokoista ja näköistä yksilöä ja paljon omistajia, saa rodusta paljon oikeamman kuvan kuin tutustumalla siihen ainoastaan näyttelykehän laidalla.

Jokainen “kivannäköinen ja söpö” koira tarvitsee hyvän peruskoulutuksen, jotta siitä voisi kasvaa kelvollinen ja ympäristölleen turvallinen “koirakansalainen”.

* Espanjanvesikoira on allergiavapaa rotu

Espanjanvesikoiran allergiavapaudesta puhutaan paljon, on kuitenkin muistettava, että ei ole olemassa sellaista rotua, joka olisi 100% allergisoimaton. Olemme myyneet koiria perheisiin, joissa on allergiaa. Kriteeri ei kuitenkaan ole koskaan ollut vain tämä ns. allergiavapaus. Perheiden on huomioitava se, että yleissiisteydestä on huolehdittava ja koiraa ei tulee pitää makuuhuoneessa, jossa “allergisoitunut” ihminen viettää suurimman osan vuorokaudesta. Perheiden kanssa olemme sopineet, että jos ongelmia ilmenee, niin asiasta on ilmoitettava meille, jotta voimme ruveta pohtimaan heidän koiralleen mahdollisesti uutta kotia.

Tässä vielä muutama kysymys, mihin me kasvattajat toivomme sinulta vastauksia:

- miksi juuri espanjanvesikoira?
– mikä on teidän aiempi kokemus koirista?
– miksi juuri uros/ narttu?
– mitä ominaisuuksia on sinun mielestäsi sinulle/ teidän perheelle
sopivassa koirassa?
-oletko valmistautunut siihen, että koiran hankintaan liittyy paljon muitakin kuluja kuin koiran ostohinta?

- mitä sinä haluat pennun/aikuisen koiran kanssa tehdä?
– mitä odotat yhteistyöltä kasvattajan kanssa?
– uskallatko kysyä vähäpätöistäkin asiaa kasvattajalta,
etkä jää niitä murehtimaan yksin?
– oletko selvittänyt paikkakunnallasi olevia pentukoulutuksia/
arkitottelevaisuuksia/ muita harrastumahdollisuuksia?
– jos koiraa aiotaan käyttää metsästykseen  niin mitä muita
aktiviteetteja koiralle tarjotaan kesä/syksykauden ulkopuolella?

Jos näiden pohdintojen jälkeen olet edelleen sitä mieltä, että espanjanvesikoira on oikea rotu sinulle tai perheellenne, niin ole rohkeasti yhteydessä.

Mitä me tarjoamme sinulle kasvattajina?

Jokainen pentue, jonka teemme on tarkkaan harkittu ja mietitty. Kasvatustoimintamme ei ole elinkeinomme vaan rakas harrastus.

Pennut lähtevät meiltä maailmalle 8 viikon iässä ja ovat saaneet pikku pentu aikanaan hyvän pohjan lähteä uuteen kotiin. Pennun jokainen kehityskausi huomioidaan sen ajan tarpeiden mukaisesti ja luodaan hyviä kokemuksia ja ärsykkeitä, jotta pennuilla olisi ihanteellinen pohja maailmalle lähtöön. Pennut kasvavat ns. arjen keskellä tottuen kaikkiin ympäristöstä tuleviin ääniin ja ärsykkeisiin. Syntymän jälkeen ensimmäiset 2 viikkoa ovat äärimmäisen tärkeää aikaa emän ja pentujen “symbioosin” kannalta.  Pentuja käsitellään päivittäin ja ne tottuvat ihmisen kosketukseen ja läsnäoloon.  3 viikosta eteenpäin alkaa pienistä pennuista erottua jo niitä koiramaisia piirteitä ja 5 viikosta eteenpäin alkavat luonne-erot näkyä jo hyvin.  Pentuja pääsee katsomaan 3 viikosta eteenpäin. Pennut pentutestataan n.7 vkon iässä. Pentutestin tekee pennuille “uusi” ihminen, jota pennut eivät ole aiemmin tavanneet.

Maailmalle lähtiessään pennut ovat luonnollisestikin rekisteröity Suomen Kennelliittoon, sen luomien säännösten mukaisesti. Pentu saa mukaansa laajan pentupaketin, joka sisältää kansion, jossa on kattava paketti tietoa espanjanvesikoiran hoidosta, pentuaikaina, nuorena ja aikuisena sekä monta tärkeää aihetta ja asiaa, joihin törmää oman koiran kanssa. Lisäksi pentu saa mukaan oman pentupannan, leluja, luita ja ruokaa.

Luovutuksen jälkeen alkaa se tärkeä aika, jossa perheet tarvitsevat sitä kasvattajan tukea. Olemme siis tukena ja apuna asioihin, joihin pentujen omistajat luonnisestikin törmäävät koirien kasvuaikana ja tottahan toki myös aikuisena. Olemme kiinnostuneita siitä mitä koiralle kuuluu sen luovutushetkestä kuolemaan saakka. Odotamme, että pidät yhteyttä niin hyvinä kuin myös huonoina aikoina. Ei ole sellaista asiaa tai kysymystä mitä ei voisi meiltä kysyä. Avoimuus ja rehellisyys molemmin puolin ovat siis tärkeitä.

Emme odota/ tai vaadi sinun tekevän koirasta “multi championia” tai tottelevaisuus tai agilityvaliota vaan ennen kaikkea ymmärrystä siihen, että se rakas perheenjäsen vaatii paljon rajoja ja rakkautta sekä pitkää pinnaa. Odotamme kuitenkin jokaiselta perheeltä, että he käyvät pennun kanssa vähintään arkitottelevaisuuden peruskurssin tms ja antavat koiralle riittävästi tekemistä, jottei koiran tarvitse tekemisen puutteessaan tuhota esim. perheen kotia.

Toki arvostamme kovasti sitä, että koiran kanssa harrastetaan ja kisataan, mutta tulokset eivät ole se itseisarvo.

Toivomme, että jokainen kasvattimme virallisesti terveystutkitaan 2-4 vuoden iässä lonkkien, kyynärien, silmien, polvien ja kilpirauhasen vajaatoiminnan osalta. Lisäksi toivomme, että kasvattimme kävisivät 3-6 vuotiaina luonnetestissä tai n 2v:nä MH-luonnekuvauksessa, jotta saisimme kasvatustyöstämme arvokasta tietoa niin meille mutta ennen kaikkea myös rotumme eteen.

 

 

 

 

 

Comments are closed.